Seurakuntamme kesäleiri järjestetään seurakuntamme omissa tiloissa. Teemana on "Jeesus, minun turvani".
Leiri on suunnattu 7–14-vuotiaille.
Leiri pitää sisällään paljon mukavaa tekemistä kuten: leirirata, pelejä, yhdessäoloa, uimareissun, musiikkia ja raamattuhetkiä.
Leiri alkaa PE 8.7. klo 9 ja päättyy SU 10.7 klo 14. Halutessaan lapset voi jäädä vielä Jumalanpalvelukseen klo 15 jossa on lapsille ohjelmaa.
Leirin hinta on 20 euroa / lapsi. Kaikki saman perheen lapset yhteensä 50 euroa.
(Taloudellisesti haastavassa tilanteessa, ota yhteyttä.) Leirimaksu suoritetaan paikan päällä leirin alussa korttimaksulla tai käteisellä.
WOF Seurakunta
Kirkkolehdonkatu 17, Kokkola
Ruokailut ja yöpyminen tapahtuvat kirkolla. Vain uimareissun ajan olemme poissa seurakunnaltamme.
Yhteyshenkilö Niko Taipale 045 104 2993
Seurakunta ei vakuuta lapsia, ohjaajia eikä tavaroita leirin ajaksi tapaturmien varalta eli lapset ja ohjaajat tarvitsevat oman mahdollisen vakuutuksen leirin toimintojen ajaksi.
Leirille tulee varata mukaan mm: reippaasti vaihtovaatteita, uimatarvikkeet, petivaatteet, patja(jos löytyy), hygienia välineet ja aurinkorasvaa.
Ilmoittaudu mukaan alla olevan lomakkeen kautta.